Suomen Merimiesunioni logo
Turvaposti
Medlemstjänst
Näytä alasivut

12.4.2016

Luottamusmiehet täydentävät osaamistaan

Helsingin Hakaniemessä on koolla yli 50 Merimies-Unionin luottamusmiestä. He saavat lisäoppia kaksipäiväisellä täydennyskurssilla.  

Ensimmäisenä kurssipäivänä, tiistain 12. huhtikuuta, käydään läpi varustamokohtaisia asioita liiton toimitsijoiden
ja pääluottamusmiehen johdolla. Lisäksi päivitetään tiedot työtapaturmista ja ammattitaudeista, sillä niitä koskeva laki on muuttunut.

Päivän päätteeksi Unionin puheenjohtaja Simo Zitting kertoo liiton ja työmarkkinakentän ajankohtaisista asioista.

Keskiviikkona 13. huhtikuuta kurssilaiset saavat tietoa varoituksesta ja sen vastineesta sekä laivasairaanhoidosta ja laiva-apteekista.
Ohjelmassa on myös pätevyyksien kertauskoulutusta.