Pauli Saastamoisen joulukertomuksen II-osa,
joka ilmestyi Merimiehessä 8/2008.
Lastasimme v. -72 joulukuussa Albanian Durres’issa kuparikiisua ja Turkin Izmirissä otimme vielä jotain loppulastiksi – taisi olla kappaletavaraa. Matkalla Kiinaan poikkesimme Senegalin Dakarissa bunkraamassa jouluna. Jouluaattona – ainakin jossain vaiheessa – on vielä tukka päässä, mutta ei enää joulupäivänä, niin kuin lastiluukun päällä otetussa kuvassa näkyy. Bunkrasimme vielä Mauritiuksen Port Louisissa ja Singaporessa. Shanghaissa purimme Euroopan lastin ja otimme sementtilastin päälle, jonka veimme Somalian Kismayu’oon ja Berberaan. Siellä menimme Adeninlahden toiselle puolelle – silloisen Etelä-Jemenin Adeniin, jossa oli miehistön vaihto.
Matka jatkui Punaiselle merelle Egyptiin Bir Sapajahiin, jossa otimme mineraalihiekkalastin jälleen Kiinan Shanghaihin. Laivammehan oli jo jonkin aikaa ollut ns. myynnissä ja ilmankos Singaporessa oli ostajia jo käynyt tutkimassa ruosteista purkkiamme.
Seuraava matka meillä olikin sitten telakalta Hongkongiin, jossa ’ruosteruusumme’ myytiin kreikkalaiselle ostajalle ja ahteriin nostettiin Kyproksen (mukavuus)lippu. Laivan nimeksi tuli Dina.
Pauli Saastamoinen
******************************************************