|
(18.11.2009)
Varustamoliikelaitos Finstashipin jäänmurtaja Kontio on vuokrattu öljyntorjuntatehtäviin pohjoiselle Itämerelle. Vuokraajana toimii Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA.
Kolmivuotinen sopimus saatiin aikaan 17. marraskuuta, Varustamoliikelaitos Finstashipin jäämurtoliiketoiminnasta vastaava Atso Uusiaho vahvisti Merimies-lehdelle. Sopimuksen arvo on neljä miljoonaa euroa. Sopimuskauden pituus on kolme vuotta ja siihen sisältyy kolmen vuoden optio, eli mahdollinen jatkokausi. ”Sopimusta voi kutsua kyllä historialliseksi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun perinteiselle jäänmurtajalle on löydetty uudenlaisia työtehtäviä jäänmurtokauden ulkopuolella”, Uusiaho on tyytyväinen. Jäänmurtaja Kontion on tarkoitus kääntää keula kohti pohjoista Itämerta ensi kesä-heinäkuussa. Sitä ennen alukseen tehdään pieniä muutoksia öljyntorjuntatehtäviin soveltumista varten. Kontio on näin ollen jatkossa ympärivuotisessa valmiudessa öljyhaverin varalta. ”Aikaansaatu sopimus tietää myös henkilökunnalle varmuutta töistä näinä vaikeina aikoina. Öljyntorjunta-aluksella on oltava päivystys myös kesäaikana”, Uusiaho toteaa. Hakemus Kontion vuokraamisesta öljyntorjuntatehtäviin jätettiin Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA:lle heinäkuun alkupuolella. Pitkä, kesän ja syksyn yli jatkunut neuvotteluprosessi on tuottanut nyt onnellisesti tulosta ja Kontiolle on nyt ympäri vuodeksi töitä tiedossa.
Saana Lamminsivu
|