(4.2.2011)
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ylläpitämää yhtä ja yhtenäistä merimiesrekisteriä ollaan silppuamassa parhaillaan kolmeen osaan. Miehitys- ja pätevyysyksikkö jää Helsinkiin, mutta merimiesrekisteri asiointipalveluyksikköineen, josta merimiehet saavat esimerkiksi seilaustodistuksen, aiotaan sijoittaa aina Rovaniemelle saakka.
Merimiehet ovat kauhuissaan merimiesrekisterin pilkkomisuutisesta. Tähän saakka he ovat voineet asioida merimiesrekisterissä yhdessä osoitteessa. Rekisterin siirto Rovaniemelle ja nykyisten toimintojen jakaminen osiin jopa eri kaupunkien välille uhkaa romuttaa hyvin toimineen järjestelmän. Mikä on siis hajauttamisen lasku? ”Merimiesrekisteri mullin mallin”, monet pelkäävät nyt.
Merenkulun asioita hoidettava merimiestä lähellä
Merimiesrekisteriä ylläpitää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, jokamuodostettiin vuoden 2010 alussa liittämällä yhteen Ajoneuvohallintokeskus AKE, Ilmailuhallinto, Rautatievirasto ja merimiehille tärkeät Merenkulkulaitoksen meriturvallisuustoiminnot. Uusi virasto ei ehtinyt nähdä edes päivänvaloa, kun poliittiset päättäjät alkoivat jo suunnitella sen eräiden toimintojen maakuntiin hajauttamista.
Yksittäisen merenkulkijan kannalta Trafin nykyisen miehitys- ja pätevyysyksikön ja merimiesrekisterin silppuaminen voivat merkitä suoranaista hallaa työelämän asioiden hoitamisessa. Trafi ylläpitää erilaisia rekistereitä, joista merimiesrekisteri on niistä yksittäiselle merenkulkijalle tärkein. Merimiesrekisteristä merimies voi tilata itselleen muun muassa merimiesrekisteriotteen, eli tutummin seilaustodistuksen, josta käy ilmi kokonaisuudessaan merenkulkijan meripalvelusura. Merimiehet tarvitsevat todistusta useita kertoja uransa aikana esimerkiksi työnhaussa, opiskeluissa kuin työsuhteensa aikana.
Merimiesrekisterinotetta tarvitaan myös ennen kaikkea pätevyyskirjan saamiseen, minkä vuoksi otteessa tulee olla kaikkien tietojen prikulleen oikein. Pätevyyskirja on viranomaisen myöntämä asiakirja, jossa todistetaan merimiehen olevan pätevä tehtäväänsä, eli hänellä on tehtävä hoitoon koulutus ja työkokemus. Pätevyyksiä päivitetään uran aikana, mikäli merimies esimerkiksi kouluttautuu tai kerryttää uransa aikana työkokemusta.
Merimiesrekisterissä tiedot merimiehen koko työurasta
Trafin merimiesrekisterin tehtävä on ylläpitää ja päivittää merenkulkijan seilaustodistukseen saapuvat muutokset. Seilaustodistuksesta käy ilmi merimiehen koko työura aina ensimmäisestä varustamosta ja laivasta lukien viimeisimpään laivaan. Seilaustodistukseen saapuvia tietoja ja asiakirjoja toimitetaan merimiesrekisteriin monelta taholta, kuten suoraan varustamoista, mutta merimiehet toimittavat rekisteriin myös itse tarvittavia dokumentteja.
Merimiesrekisteristä löytyvät yksittäisten merenkulkijoiden työuratiedot kootusti jopa vuosikymmenten takaa. Merimiehet ehtivät työskennellä monesti useissa varustamoissa ja laivoissa pitkien meriuriensa aikana. Työtietojen asianomainen ja luotettava ylläpito sekä yhteenkoonti on tärkeää, sillä rekisterissä esiintyvistä puutteista tai virheistä maksaa kalleimmin merenkulkija itse.
Henkilökohtaiseen asiointimahdollisuuteen ollaan oltu tyytyväisiä
Merimiesrekisterin ylläpito on sujunut tähän mennessä hyvin. Työtä on helpottanut se, että rekisteriyksikkö sijainnut tähän asti Helsingissä yhdessä osoitteessa Trafin tiloissa. Samassa kerroksessa merimiesrekisterin kanssa toimii myös esimerkiksi miehitys- ja pätevyysyksikkö sekä merenkulun tarkastusyksikkö, mikä on mahdollistanut nopean tietojenvaihdon ja asioidenhoidon.
Erityisen hyvää merenkulkijan kannalta on ollut se, että merimiesrekisterissä on voinut vierailla myös henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen työuraa ja seilauksia sekä pätevyyksiä koskeva neuvonta on ollut merenkulkijoiden ahkerassa käytössä, sillä merimies voi tehdä töitä useissa eri varustamoissa sekä laivoissa työuransa aikana.
Onko merimiesrekisteri ajan tasalla enää tulevaisuudessa?
Trafin merimiesrekisterin muutossuunnitelmat luovat suuren huolen merimiesten ylle. Onko rekisteri enää ajan tasalla ja asianmukaisesti päivitetty tulevaisuudessa? Nykyisen merimiesrekisterin toiminnoista Helsinkiin aiotaan jättää ainoastaan miehitys- ja pätevyysasioita hoitava yksikkö. Varsinaista merimiesrekisteriä asiointipalveluyksikköineen ollaan sen sijaan siirtämässä kovaa vauhtia kohti Rovaniemeä. Selvää on, että se tulee tekemään lopun merimiesten henkilökohtaisesta asiointimahdollisuudesta merimiesrekisterissä, sillä kuka nyt Rovaniemelle asti matkustaa.
Hyvä kysymys tulee myös olemaan, miten merimiehiä koskevat erinäiset dokumentit päätyvät rekisteriin jatkossa, jos asioita hoidetaan nykyisen yhden yksikön sijaan kolmessa eri yksikössä jopa kahden toisistaan etäällä sijaitsevien kaupunkien välillä. Merimiesrekisteriin toimitetaan monenlaisia dokumentteja usealta eri taholta. Vaarana on, että merimiesten rekisteriin lähetyt paperit jäävät seilaamaan maailmalla, eivätkä kenties koskaan päädy oikeaan osoitteeseen, mikäli rekisterin hallinto ja hoito eivät ole tulevaisuudessa yhdessä osoitteessa.
Entä millainen merenkulun asiantuntemus ja osaamistaito sisämaassa, Rovaniemeltä, on saatavilla. Saattaa olla, että monet Trafin merimiesrekisterin nykyisistä virkailijoista eivät ole halukkaita siirtymään työn perässä Pohjois-Suomeen, jolloin menetetään suuri määrä pitkäaikaista kokemusta ja tietopääomaa. Merta tahi laivoja Rovaniemellä ei myöskään näy, joten asiaan vihkiytyminen saattaa olla uusien virkailijoiden kohdalla myös haastavaa.
Aikalisä hajauttamisintoon ja järki käteen merenkulkupalveluissa
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin nykyiset tilat ja toiminta siirretään toukokuussa Helsingin Kumpulaan, missä aletaan myös toden teolla suunnitella yksiköiden pilkkomista ja maakuntiin hajauttamista. Syytä olisi, että hajauttamis- ja pilkkomisinnossa otettaisiin nyt aikalisä ja asioitaan pohdittaisiin vielä kerran järjen ja kokonaisuuksien kannalta. Tuhotöiden seurauksista maksavat kalleimmin merenkulkijat, joille tulisi olla asiantuntevaa ja sujuvaa palvelua myös tulevaisuudessa tarjolla.
Saana Lamminsivu