Ilmatieteen laitoksen mukaan Itämeren jääpeite on kasvanut suurimmaksi sitten kevään 1987. Itämeren jääpeitteen laajuus oli 21. helmikuuta 266 000 neliökilometriä ja pakkasten jatkuessa jäällisen alueen odotetaan yhä laajenevan.
Tulevien päivien ja viikkojen aikana rannikoita odotetaan kohtaavan ahtojäiden, joita esiintyy jo tällä hetkellä muun muassa Selkämerellä. Merentutkimusalus Aranda tutkii Itämeren jäätilannetta parhaillaan Selkämeren ja Merenkurkun alueella.