Tug Protector avasi Saimaan kanavan

Tug Protector matkasi Helsingistä Saimaan kanavan kautta Savonlinnaan maaliskuun lopulla, kun kanava avattiin talven jälkeen. Kuvat: Seppo Manninen

Klikkaamalla kuvia saat ne näkyviin suurempana.

Klikkaa kuvasuurennokseen
Tug Protector tulee ensimmäiseksi Juustilan sululle lauantaiaamuna 28. maaliskuuta.
Jäätä on vielä paljon.
Näkymä taaksepäin.
Alus voi ajaa sulkuun, kun vihreä valo syttyy.
Taaksepäin syttyy punainen valo. Nyt alus odottaa vedenpinnan nousemista.
Sulkuja on matkan varrella kaikkiaan kahdeksan, niistä kolme sijaitsee Suomen puolella ja viisi Venäjällä.
Kuva: Seppo Manninen
Protector on jo ehtinyt Pällin sulkuun.
Vedenpinta ei ole vielä korkealla. Kaikkien sulkujen ohittamiseen kuluu kuusi tuntia.
Kanava on vielä jäässä.
Kansolan silta
Protectorin perässä tulee Pernille -alus.
Lappeenrannan lähellä olevan Soskuan sulun reunoille kerääntyy paljon väkeä seuraamaan alusten menoa.
Kuvat: Seppo Manninen
Mälkiän sulussa korkeusero on kaikkein suurin: vedenpinta nousee yli 12 metriä.
Lappeenrannassa rakenteilla oleva silta.
Kuva: Seppo Manninen
Pernille juttui jäihin ja Protector avusti alusta jatkamaan matkaa.
Perillä Savonlinnassa.
 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy