Säpinää Suomenlinnan lautalla

Tom Dannberg



Helsingin Kauppatorin laidalla on kuhinaa, kun aurinko helottaa taivaalta pitkän talven jälkeen. Suomenlinna, helsinkiläisten kesäparatiisi, kutsuu jälleen paikkakuntalaisia ja turisteja.


Sen jälkeen kun Suomenlinna liitettiin maailmanperintöluetteloon, saareen kulkevat matkustajamäärät ovat lisääntyneet merkittäväsi, kertoo Suomenlinna II -lautan yt-kansimies Tom Dannberg, joka on seilannut Kauppatorin ja Suomenlinnan väliä jo 25 vuoden ajan.


Huhtikuisena sunnuntaina HKL:n porttien takana on odottamassa aimo liuta matkustajia jo ennen lautan rantautumista. Yksi sun toinen heistä ihmettelee lippulaitteen toimintaa. Kun nappia painaa, päästää se ainakin pahan äänen. Monella näyttää menevän sormi suuhun oikeita valintoja tehtäessä. Tällaista on siis asiakaspalvelu "turistikaupunki" Helsingissä, eikä laitetta osaa käyttää Suomessa asuvat ulkopaikkakuntalaisetkaan aivan kuiviltaan.


Kesäsesonkina HKL:n lipunmyyntikioskissa työskentelee asiakaspalvelija, mutta kiirettä varmasti pitää kun kioski on täynnä kyseleviä ihmisiä. Näin ollen lippuautomaatti hoitaa nykyisin "rantamiehen" töitä, joiden työt loppuivat Helsingissä -90-luvun puolivälissä. Rantamiehet hoitivat laiturissa asiakaspalvelua, neuvoivat ihmisiä ja jututtivatkin hieman. He tekivät juuri sitä työtä mihin ulkomailla vielä törmää, eli neuvoivat ystävällisesti turisteja ja kulkijoita. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Pohjolan pääturistikaupungiksi pyrkivällä Helsingillä ei ole varaa tällaisten ammattien ylläpitoon. Näin ollen äänekkäästi piippaava automaatti on nykypäivän rantamies. Se ei puhu, ei neuvo. Rahaa vastaan se tosin sylkäisee suustaan kuivan paperinpalan. Hyvää matkaa, olkaa hyvä!


"Väkeä kuin pipoa"

 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy