Lasten Yliopisto

Mistä kahvi tulee? Minne laivat ajavat Suomesta?
Merikotkan Lasten Yliopiston luento sai innostuneen vastaanoton

Kuva: Tarja Javanainen


Merikeskus Vellamossa
tutkittiin tarkkana maailman karttaa ja merikuljetuksia marraskuun lopulla. Mistä laivat tulevat satamaan ja mitä satamassa tapahtuu, esimerkiksi näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia Merikotka-tutkimuskeskuksen järjestämällä Lasten Yliopiston luennolla.
”Kävimme lävitse karttapalloa ja tutkimme erilaisia laivatyyppejä, kuten minkä näköinen on konttilaiva ja miltä näyttää puolestaan peräporttilaiva,” luennon vetäjä professori Ulla Tapaninen kertoo.
Ensimmäistä kertaa järjestetylle merenkulkuaiheiselle Lasten Yliopiston luennolle osallistui noin 25 lasta. Kuulijoiden ikähaitari oli noin 5-10 vuotta. Penkeistä tehtiin luennon aikana innostuneita kysymyksiä, ja keskustelu kävi salissa vilkkaana.
”Tutkimme, millaisia tuotteita Suomesta viedään maailmalle, kuten esimerkiksi paperia ja rautaa.”
Sitäkin pohdittiin, mistä puolestaan banaanit tulevat kotimaahan. Ja entäpä kahvi?
”Meidän isä ei juo kahvia ja äiti juo vain teetä”, kuului naseva toteamus lehteriltä.
Luennoitsija myöntääkin, että kuulijajoukkoa ei parantunut iästään huolimatta aliarvioida, vaan ajatuksia vaihdettiin hilpeässä ja opettavaisessa mielessä. Laivojen ja merikuljetusten lisäksi käytiin läpi myös satamatoimintoja. Tilaisuus ei ollut pelkkää istumista. Osallistuja piirsivät papereille ahkerasti luennon aikana myös banaaneita ja laivoja sekä muita luennon mieleen tuomia aiheita.
”Yllättävän hyvin lapset tiesivät merenkulusta, mutta saivat myös hyvää lisätietoa, eli kyllä vastaaville luennoille on selvästi tarve olemassa ”, professori on ilahtunut lasten innostuneisuudesta ja mielenkiinnosta merenkulkua kohtaan.

Teksti: Saana Lamminsivu

 




 

Kuva: Tarja Javanainen

Kuva: Terhi Lindholm

 

Merikotka-tutkimuskeskus aikoo jatkaa hyvin liikkeelle lähteneiden Lasten Yliopistojen luentoja. Seuraa siis sivuja: http://www.merikotka.fi ja www.merikeskusvellamo.fi
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy