Mustanmeren valssi


Salonkiville suuressa maailmassa


Effoan s/s Castorissa kiusattiin 1950-luvulla messikallea. Kerran kun miehet olivat taas simputtaneet pojan itkun partaalle, he päättivät että nyt kiusaaminen lopetetaan yhteisellä päätöksellä ja kertoivat tämän riemukkaan uutisen kallelle. Kallehan siitä tietysti kovasti ilahtui ja tokaisi, että ”enpä minäkään sitten enää kuseskele teidän kahviveteen…”


Harri Hietala
ei kerro uudessa omaelämänkerrallisessa merikirjassaan ’Mustanmeren valssi’ Castorin kallen ankeasta laivaelämästä, vaan m/t Susannan salonkivillen matkoista Mustallemerelle vuonna 1969. Hietalan kirjassa ville - anonyymisti Poika - kokee mukavia hetkiä nuoren miehen odysseiallaan, mutta myös elämän raadollisuudet tulevat tankkerissa tutuiksi. On väkivaltaa, pienen ihmisen alistamista, arkisia pettymyksiä, koti-ikävää tai paremminkin orpouden tunnetta isossa maailmassa.


Itseäni riipaisi kapteenin ikävä asenne nuorta ihmisen alkua kohtaan. Pienikin kiitoksen sana tai edes ele olisi ollut raskaassa työssä uurastavalle nuorelle miehelle kuin kultakimpale – sen kanssa olisi jaksanut taas puunata ja passata. Mutta ei, työmotivaation nostamisesta ei tekotärkeä Susannan kapteeni kantanut huolta. Tylyys oli kai peittona omalle osaamattomuudelle.


Suureksi plussaksi lasken sen, että merikirjallisuutemme on Harri Hietalan kirjojen – tämä jo toinen - mukana saanut aidon, jopa koskettavan kuvauksen byssässä uurastavien ihmisten vinkkelistä. Niin monet kirjat ovat täkkäreiden silmin katseltua merenkulkua. Jospa vielä joku vanhassa kolipaatissa hiiliä lapioinut lämmittäjä ottaisi ja panisi muistelmansa paperille. Tulisi sekin puoli dokumentoiduksi.


Toivottavasti myös Harri Hietala jatkaa kirjoittamistaan. Mitä Nordströmin Susannan jälkeen? Eihän Poika vielä malta maihin jäädä?


Joni Skiftesvik

Taitetaan erilliseen laatikkoon:

Harri Hietalan meriromaaneja:

Gibraltarin kiertäjät, 2006,

(tarinaa m/t Ingasta v.1968)

176 s. 18,50 e

Mustanmeren valssi, 2007

(tarinaa m/t Susannasta v.1969)

230 s. 21,50 e

Kirjojen hinnat postimaksuineen.


Tilausosoite:

Harri Hietala

Tiilitie 4 D 36

90650 Oulu

Puhelin: 040 569 5958

Sähköposti: harri.hietala@harrylife.net

 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy