Meritie. Navigoinnin historia
Donald S. Johnson, Juha Nurminen
John Nurmisen Säätiö 2007
374 s.
89 €
Tämän näyttävän merenkulun historiaa käsittelevän teoksen on julkaissut Itämeren tilasta syystäkin huolestunut John Nurmisen Säätiö. Nurminen, jonka nimi liitetään ehkä helpommin huolintayritykseen, on tässä tavallaan palannut juurilleen. Aloittihan John Nurminen -yhtiö varustamotoiminnan jo 1891 Raumalla rakennetulla kuunari Uljaalla.
Kirjan on toimittanut säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen, jonka kartografian harrastus näkyy teoksen upeasta karttoja ja maalauksia sisältävästä kuvituksesta. Esipuheen mukaan kirja on saanut alkunsa viisi vuotta sitten Nurmisen saunan lauteilta. Siellä istui myös sen tuleva kirjoittaja, juuri Atlantin takaa omatekoisella kuunarillaan purjehtinut merihistorioitsija Donald S. Johnson.
Kirjassa käydään läpi länsimaisen navigoinnin historia 3000 vuoden ajalta egyptiläisistä ja foinikialaisista viikinkeihin ja suuret löytöretkeilijät Kolumbuksesta Nordenskiöldiin. Jostain syystä mukaan on päässyt myös luku mitä luultavimmin fiktiivisen kuningas Arthurin merimatkoista.
Teoksessa esitellään myös Euroopan ja Välimeren ulkopuolisten kansojen merenkulkutaitoja, samoin navigointivälineistä esitellään polynesialaisten kanootit ja inuitien (eskimoiden) kajakit. Tyynenmeren kansoilla oli varsin erilainen maailmankäsitys
kuin eurooppalaisilla, eikä se sopinut länsimaiselle kartalle. Heidän yhteydessään olisi varmasti ollut luontevaa mainita norjalainen biologi ja navigaattori Thor Heyerdahl, joka Kon-Tiki -lautallaan jäljitti polynesialaisten mahdollisia muuttoreittejä. Hänet huomioidaan kirjassa toisaalla suunnilleen sivulauseen verran. Johtuisiko tämä siitä, että Johnson on itse lähes saman alan miehiä? Amerikkalainenkin on ylittänyt Atlantin useaan kertaan ja testannut siinä samalla vanhoja navigointimenetelmiä.
Merenkäyntiin vaikuttavat luonnonilmiöt - tuulet, merivirrat, vuorovesi ja tietenkin myös tähtitaivas käsitellään ennen siirtymistä kirjan varsinaiseen historiaosuuteen. Navigoinnin kehitystä laivanrakennuksesta astronomiaan seurataan löytöretkien historian ohessa ”laatikkomaisin” tietoiskuin. Tekniikkapuolelta kirjassa esitellään mm. viikinkien leveysasteen löytämiseksi kehittämä aurinkokompassi. Kertomus magneettikompassin kehityksestä ajanlaskumme alun Kiinassa ja matkasta arabien mukana muiden navigointitaitojen ohella keskiaikaiseen Eurooppaan on kiehtovaa luettavaa.
Historiallinen osuus päättyy Koillisväylän löytämiseen ja ensimmäiseen yksinpurjehdukseen maailman ympäri. Tämä tapahtui siis samoihin aikoihin kun John Nurminen aloitteli logistiikka-alalla. Tämän jälkeen kirjassa kerrataan lyhyesti luotaimien, tutkien sekä satelliittipaikantimien ajan saavutukset.
Teos on ulkoasultaan upea. Tosin sen koko (26x35cm) hankaloittaa jo jossain määrin sen lukemista. Kirja on julkaistu lokakuussa myös Englannissa Royal Geographical Societyssa nimellä The History of Seafaring. Koska pääkirjoittaja on amerikkalainen, englanti on myös kirjan ensisijainen alkukieli. Paikoitellen tämä näkyy suomenkielisessäkin tekstissä muuten huolellisesti viimeistellyssä teoksessa. Kaiken kaikkiaan ’Meritie’ kuuluu jokaisen merenkulkijan ja navigoinnin harrastajan kirjahyllyyn/pukinkonttiin.
Teksti: Petri Kosonen
Kuvat kirjasta: Meritie. Navigoinnin historia
Kirjan voi tilata osoitteesta
http://www.johnnurmisensaatio.fi/tilaus01.php