Tietokirjailija Raoul Johnsson

Raoul Johnsson (s.1935) on tietokirjailija, yritysjohdon kouluttaja ja koulutuspäällikkö.

Hän on aloittanut työuransa elokuva-alan eri tehtävissä, mm. kuvaajana ja ohjaajana. Johnsson on ollut mukana useissa television asiaohjelmissa, hän on käsikirjoittanut ja juontanut historiaan ja urheilusukellukseen liittyviä ohjelmia. Johnsson on ollut myös mukana kehittämässä urheilusukellusta ja meriarkeologiaa Suomessa. Näistä mainittakoon Riilahden taistelun tutkimukset 1960-luvulla.

Johnssonin kirjalliseen uraan kuuluu artikkeleita niin merihistoriasta kuin hylkytutkimuksesta toiminnan alkuaikoina. Hän on ollut mukana Merimuseoyhdistyksen johtokunnassa ja ensimmäisen vuosikirjan toteutuksessa. Johnsson on kirjoittanut yli kaksikymmentä kirjaa, joista neljä on käännetty ruotsin, venäjän, viron ja slovakian kielille. Historiaan liittyviä teoksia ovat mm.
Käsityötä ja teollisuutta: käsi- ja pienteollisuuden järjestöllisestä yhteistyöstä vuodesta 1875 Pienteollisuuden keskusliiton täyttäessä 75 vuotta (1973)
Hiljaiset laivat: sukelluksia menneisyyteen (1986)
Borstö:kertomus saaresta, elinkeinoista, ihmisistä ja menneisyydestä (1996)
Minun Saaristomereni. Saaristomeren historian vaiheita (2008)                                          
Johnssonin tuotantoon kuuluvat myös 12 käsityöammatteihin liittyvää kirjaa, sekä liikkeenjohtoa ja liiketoiminnan suunnittelua käsitteleviä oppikirjoja.

Johnsson on toiminut tutkijana SITRA käsityöammattien tulevaisuus -projektissa. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat saaristo, merihistoria, urheilusukellus ja kirjallisuus. 
 

Lähde: John Nurmisen säätiö                                                                                                       

 

 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy