MERITAITEEN MESTARI ADOLF BOCKIN ELÄMÄNTIE KULKI LÄPI EUROOPAN SUURTEN KÄÄNNEKOHTIEN
John Nurmisen Säätiön uutuusteos tekee kunniaa saksalaissyntyiselle meritaiteen moniosaajalle
Saksalaissyntyinen merimaalauksen mestari Adolf Bock (1890–1968) on pohjoisen meren ikuistajana ainutlaatuinen. Adolf Bockin maalaukset ovat arvokkaita historiallisia dokumentteja jälkipolville laivoista, kauppamerenkulusta, rahti- ja matkustajaliikenteestä, merisodankäynnistä ja huvipurjehduksesta. Ne kuvaavat aikaa, joka olisi jo jäämässä unholaan ilman hänen monipuolista omistautumistaan 1900-luvun merellisen maailman ikuistamiseen. Tämän meritaiteen mestarin vaiheikas elämäntie kulki läpi Euroopan suurten käännekohtien, jotka eivät voineet olla vaikuttamatta häneen myös taiteilijana. Adolf Bock on itse sanonut taiteestaan: Meri vaihtaa kasvojaan jokainen sekunti. Aurinko ja varjot tekevät taikojaan yhdessä veden kanssa, tuuli saa sen elämään ja minä haluan maalata liikettä, sen kulkua yhdistettynä karuun realismiin, joka odottaa jokaisessa uudessa aallossa
Taidehistorioitsija Tuija Peltomaa on tutkinut ja koonnut Adolf Bockin elämänvaiheet Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa ansiokkaasti yhteen. Tämä elämäntarina herättää monenlaisia ajatuksia, mutta se tarjoaa myös erinomaisen tilaisuuden kurkistaa lähihistoriaamme ja pohtia maailman tapahtumien vaikutusta yksittäisen ihmisen elämään. Samalla kirjan loistelias meren ja laivojen maailmaan keskittynyt Adolf Bockin tuotannon esittely – ensimmäisen kerran näin runsaana – tarjoaa lukijoille mieleenpainuvan merellisen luku- ja katseluelämyksen. Tuija Peltomaan teos on kunnianosoitus Adolf Bockin elämäntyölle.
Suomalaisille meritaiteen ystäville Adolf Bock on tuttu nimi, sillä hän maalasi ahkerasti Suomessa. Tästä kertoo myös se, että kun John Nurmisen Säätiö etsintäkuulutti Adolf Bockin teoksia lehdissä viime keväänä, tuli yhteydenottoja yli 150. Adolf Bock –teoksen julkaisun lisäksi John Nurmisen Säätiö tuo Bockin meritaiteen näyttävästi esille Helsingin kirjamessuilla 28.- 31.10.2010. Säätiö tuo kokoelmiinsa kuuluvia Bockin maalauksia messukävijöiden ihasteltaviksi osastolleen 6g49.
Loistelias kaksikielinen Adolf Bock – Merimaalari/Marinmålaren -teos jatkaa säätiön korkealaatuisten merihistoriallisten kirjojen sarjaa. Säätiön aiemmat suurteokset menestyvät maailman kirjamarkkinoilla. Meritie – Navigoinnin historia (2007) Ultima Thule (2001) ovat molemmat ilmestyneet kuudella eri kielellä. Näiden yhteenlaskettu painosmäärä on 80 000. Myös Mare Balticum – 2000 vuotta Itämeren historiaa (1995) ilmestyy uutena saksankielisenä painoksena tänä syksynä National Geographicin julkaisemana.