Arkisto

Pekka Strengistä ei ole paljon kuvallista materiaalia jäljellä, mutta hänen sävelmänsä soivat ja elävät yhä.

Magneettimies -dokumenttielokuva

Magneettimiehen sielussa sykki
aava meri


(sunnuntaina 2.5.2010 klo 16)

Kamera vie katsojan sumuiseen satamaan, jossa hiljaisuuden rikkovat vain laivaan hiiltä lastaavat kraanat. Satamasta merille lähti aikoinaan myös jo edesmennyt laulaja ja lauluntekijä Pekka Streng, joka menehtyi syöpään vain 26-vuotiaana. Lyhyestä elämästään huolimatta Streng ehti jättää meille hengenperinnön, melodisen ja syvällisen musiikin, joka puhuttelee ihmisiä edelleen ikään katsomatta. Vaikka mies on mennyt, Strengin ajatukset elävät yhä.


Täällä ja toisaalla?


Meri oli Stengille, kuten monelle muullekin ihmiselle, henkinen koti ja sielunmaisema, jossa hän tunsi olevansa syvimmin kaikkeuden keskellä. Pekka Strengistä kertovassa dokumentissa Magneettimies tuodaan hienovaraisesti esiin taiteilijan universaalit ajatukset, joissa meri ja luonto näyttelevät olennaista osaa. Dokumentissa kuullaan Strengin sävelmiä, jotka suorastaan heräävät elämään hienovaraisin ja ihmistä sydämestä syvältä koskettavan kuvakerronnan keinoin. Tämän lisäksi dokumentissa kuullaan Strengin sukulaisten ja hänet tunteneiden haastatteluja. Magneettimiehen elämää muistellessaan haastatellut pohtivat laaja-alaisesti ihmisen elämää ja kaiken tarkoitusta. Eräs elokuvassa esiintynyt tuo osuvasti esiin, että 70-luvulla elänyt Streng ei ollut – toisin kuin moni ajattelee – hippi, vaan ennemminkin oman tiensä kulkija ja filosofi, jonka syvälliset ajatukset elävät keskuudessamme vielä tänäkin päivänä.


Tauko työkiireen keskelle


Magneettimiehen viestit herättelevät myös kiireisessä työelämässä ja yksilökeskeisyyttä huokuvassa nykykulttuurissa eläviä. Työn, perheen ja harrastusten välillä tiukassa aikataulussa poukkoilevat ihmiset valittavat usein juuri sitä, että omat ajatukset tuntuvat hukkuvan jatkuvan hektisyyden ja arkiaskareiden alle. Kujanjuoksusta huolimatta omasta itsestään huolehtiminen tuppaa unohtua ja huono omatunto kalvaa mieltä siitä, että läheisille ei ole riittävästi aikaa tai emme osaa osoittaa heille ehkä tarpeeksi huomiota, vaikka haluaisimme. 2000-luvun pinnallinen ja suorituskeskeinen ihminen on erkaantunut omasta itsestään ja ympäristöstään.

Ei olekaan siis ihme, että Magneettimies-elokuvan sisällöt iskevät tajuntaan ja katsomossa kuulee huokuvan syvän rauhan sekä oivalluksen. Strengin sävelmien monitasoisista sanoista jokainen löytää jotakin. Elokuvasta huokuu ehkä vahvimmin ilo, lohtu ja ennen kaikkea toivo. Magneettimies eli ja meidänkin tulee elää, sillä mitä luultavimmin olemme ehkä vain kerran täällä – vai onko sittenkin toisin.

Elämän haurautta ja moniulotteisuutta voi pohtia Strengin Takaisin virtaan kappaletta kuunnellessa. Magneettimies-elokuvan myötä ymmärtää, että Streng välitti meille tietoa tämän maailman lisäksi ehkä toisesta ulottuvuudesta, joka on täällä läsnä ja tavoitettavissa, kun vain osaamme olla avoimia. Elämän on tarkoitus olla mysteeri, joka ei koskaan lopullisesti avaudu meille. Strengin opetus oli, että elämästä tulee nauttia. Liian itsekäs ei saa kuitenkaan olla, vaan päinvastoin toisia tulee kuunnella ja arvostaa. Me kaikki tarvitsemme elämässä eteenpäin jaksamiseksi myönteisyyttä, jatkuvuutta ja toivoa, jotka sykkivät vahvasti Magneettimiehen sävelmissä.


Kun vaelluksemme päättyy


Oliko Magneettimiehellä yhteys ja tieto jostakin siitä, mitä moni meistä elämänsä aikana miettii, mutta tavoitamme vasta kun maallinen vaelluksemme täällä päättyy. Strengille luonto, ihmisten yhteys toisiinsa ja itseensä, harmonia sekä ennen kaikkea toivo olivat ne elementit, jotka hän jätti tänne jälkeensä ja kaikkien meidän ihmisten tulisi ainakin hetkellisesti löytää.


Saana Lamminsivu

 



 

Pekka Strengillä on ollut vahva vaikutus laulaja Emma Salokosken elämään ja uraan jo lapsuudesta saakka.


Jarkko Martikainen
Pekka Streng -konsertissa.


”Musiikkielokuvien kirkkain helmi on Magneettimies, jonka luokitustermi ”dokumentti Pekka Strengin elämästä” on aika lailla vähättelevä. Kyseessä on pikemminkin dokumentti kenen tahansa elämästä ja sen mahdollisesta tarkoituksesta.
Halosen innostus ja kunnioitus näkyy ennen kaikkea lopputuloksen rakastavassa syvällisyydessä.Markku Halme, Sue 18.9.2009


©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy