Työsuojelu

Merenkulussa työturvallisuuden noudattaminen on erittäin tärkeää. Laiva on työympäristönä haastava, sillä luonnonolosuhteet vaihtelevat merellä usein nopeasti. Merenkäynti ja useasti liukkailla kulkureiteillä liikkuminen vaativat laivatyössä erityistä tarkkaavaisuutta. Sanonta ”toinen käsi laivalle” on pidettävä merenkäynnissä siis mielessä.

Työturvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota niin merellä kuin satamissakin. Satama-ajat ovat useasti lyhyitä ja kiireisiä, jolloin ne edellyttävät ahtaustyön turvallisuusmääräysten noudattamista työskenneltäessä ja liikuttaessa lastikansilla ja lastitiloissa. Nosto- ja siirtolaitteiden aiheuttamat vaaratekijät on aina huomioitava etenkin satamassa oloaikana.

Aluksilla (erityisesti säiliö- ja kemikaalitankkereilla) kuljetetaan myös IMDG-koodin mukaisia vaarallisia aineita. Niiden käsittelyssä ja suojautumisella altistumiselta kemiallisille aineille on noudatettava erityistä huolellisuutta. Aluksen kiinnitys- ja irrotustöitä suoritetaan nykyisin pienin miehistöin, jolloin työssä on erityisen paljon vaaratekijöitä. Monilla aluksilla, lähinnä ns. SOLAS-aluksilla (yli 500 gt), on noudatettava turvallisuusjohtamisjärjestelmää (ISM-koodia). ISM-koodin noudattaminen yhdessä toimivan työsuojeluyhteistyön kanssa takaa turvallisemman laivatyön.

Työsuojeluohjeita ja työsuojelusäännöksiä noudattamalla voidaan ennalta ehkäistä vaarallisten tilanteiden syntyä ja tarjota työntekijöille turvallinen työympäristö työskennellä.

 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy