Nuori työntekijä

Ammattiliitosta saat jäsenenä neuvoja ja apua 


Suomen Merimies-Unioni on ammattiliitto, joka auttaa sinua työelämän kiemuroissa. Liittymällä Merimies-Unionin jäseneksi saat Unionista apua ja neuvontaa jo työsuhteesi alkumetreistä lähtien. Samalla liityt myös työttömyyskassan jäseneksi.
 

Työehtosopimus

Merimies-Unioni neuvottelee työehtosopimuksesi (tes) työnantajan kanssa, jossa määritellään muun muassa palkkasi vähimmäistaso, työajat, vuosiloma ja muita työsuhteesi ehtoja. Vesillä tehtävä työ on usein vuorotyötä, joten esimerkiksi työ- ja lepoaikojen noudattaminen on tärkeää.

Jos työskentelet rannikko- ja sisävesiliikenteessä matkustaja-aluksella, kuten esimerkiksi vesibussilla, työssäsi noudatetaan kotimaan matkustaja-alusliikenteen työehtosopimusta.

>>Siirry Merimies-Unionin työehtosopimuksiin tästä...


Mikä palkka?

Onko sinulle selvää, mikä palkka sinulle kuuluu maksaa. Tiesitkö, että peruspalkan lisäksi sinulle saattaa kertyä merityössä erityisiä lisiä. Selvää on, että esimerkiksi ylityöstä kuuluu saada korvaus. Samoin päivittäinen ruokatunti on jokaisen työntekijän perusoikeus. Merimiehiä itseään koskevat myös tietyt oikeudet ja velvollisuudet. Laivan työntekijänä olet velvollinen huolehtimaan määrätyistä tehtävistä laivalla. Myös pienellä sisämaajärvellä kesätyötä tekevä vesibussin kansimies on merimies.

 

Liittyminen

Jäseneksi voit liittyä esimerkiksi Unionin kotisivuilla: www.smu.fi liittymishakemuksen täyttämällä. Jäseneksiliittymislomakkeita saat myös suoraan Unionin jäsenrekisteristä: tiina.kytola (at) smu.fi tai soittamalla Unionin vaihteeseen: (09) 615 2020. Tämän lisäksi lomakkeita voi kysyä suoraan Unionin luottamusmiehiltä laivoilta.

”On tärkeää allekirjoittaa jäseneksiliittymislomake heti työsuhteen ensimmäisenä päivänä! Ensimmäinen mahdollinen liittymispäiväsi Merimies-Unioniin on päivä, jolloin allekirjoitat jäseneksiliittymislomakkeen!”





Apua työttömyyden kohdatessa

Miksi Merimies-Unionin jäseneksi kannattaa liittyä, vaikka olisit vain piipahtamassa merillä kesätöissä ja opiskelet toiselle kuin merenkulkualalle?
Allekirjoittamalla Merimies-Unionin liittymislomakkeen liityt samalla myös Kuljetusalan Työttömyyskassan jäseneksi ja aloitat ansiopäivärahan vaadittavan jäsenyys- ja työssäoloehdon kerryttämisen jo kesätyöaikanasi.
Jos esimerkiksi opiskelet ja jäisit työttömäksi opiskelujesi päättymisen jälkeen, Kuljetusalan Työttömyyskassan jäsenenä olet oikeutettu saamaan ansiopäivärahaa, jos jäsenyysehtosi ja työssäoloehtosi täyttyvät. Työttömyyskassan maksama ansiopäiväraha on suuruudeltaan huomattavasti korkeampi kuin niin sanottu normaali peruspäiväraha. Vaikeina taloudellisina aikoina työttömyyteen varautuminen onkin aina järkevää.

 

Kuinka liittyä?

Jäseneksi voit liittyä:
  1. Täyttämällä liittymishakemuksen Unionin kotisivuilla
     
  2. tilaa jäseneksiliittymislomake Unionin jäsenrekisteristä:
    tiina.kytola(at)mu.fi tai
    soittamalla Unionin vaihteeseen: (09) 615 2020
     
  3. Tämän lisäksi lomakkeita voi kysyä suoraan työnantajalta tai Unionin luottamusmiehiltä laivoilta
 
HUOM! Allekirjoita Unionin jäseneksiliittymishakemus heti työsuhteen ensimmäisenä päivänä! Jos jäisit työttömäksi, jäsenhakemuksen allekirjoituspäivällä ja sen Unioniin saapumispäivällä on merkitystä siihen, mistä alkaen alat kerryttää jäsenyys- ja työssäoloehtoa,
 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy