Merimies-Unioni tutuksi

Ahvenanmaan merimieskoulun opiskelijat 
Merimies-Unionin vieraina


(24.8.2010)


Ahvenanmaan merimieskoulun (Ålands Sjömansskola) ensimmäisen vuoden opiskelijoita piipahti tutustumiskäynnillä Merimies-Unionin toimistossa Hakaniemessä 24.8.2010. Elokuussa koulunsa aloittaneilla opiskelijoilla oli takanaan ensimmäinen viikko koulua, joten oli todella hienoa että he saapuivat Unionin vieraaksi heti opintojensa alkuvaiheessa.

Ahvenanmaan merimieskoulu kouluttaa kansi- ja konemiehistöä, laivasähköasentajia, vahtikonemestareita ja vahtiperämiehiä. Koulussa on lisäksi oma linja laivan hotelli- ja ravintola-alalle opiskeleville.

Merimies-Unionissa vierailleet opiskelijat edustivat aluksen kaikkia osastoja aina koneesta kannelle ja talouspuoleen. Vaikka merimiehen ura on monelle heistä vielä melko tuore asia, opiskelijoilla oli esittää runsaasti kysymyksiä esimerkiksi ammattiliiton toimintaan, työehtosopimuksiin, palkkatasoihin ja työttömyyskassaan liittyen.

Opiskelijoiden ja ammattiliiton välinen avoin keskustelu ja yhteistyö on aina tervetullutta, joten Merimies-Unioniin otetaan mielellään vieraaksi myös lisää opiskelijoita!

 

Oletko vielä Merimies-Unionin Facebook-ryhmässä?



>> Liity nyt!



(Hae nimellä 'Suomen Merimies-Unioni' tai 'Finlands Sjömans-Union')

 

Ahvenanmaan merimieskoulun opiskelijat Merimies-Unionin neuvotteluhuoneessa Hakaniemessä.
Liittosihteeri Kenneth Bondas vastasi opiskelijoiden kysymyksiin.
Tilaisuudessa tehtiin kysymyksiä puolin ja toisin rennoissa merkeissä. Myös liittoon oli hyvä saada tietoa opiskelijoiden tilanteista sekä asioista.
Kysymyksiä työehtosopimuksia, palkkatasoja ja verotusta koskien oli runsaasti. On hienoa, että ay-asiat kiinnostavat jo opintojen ja uran alkuvaiheessa!
 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy