Utö sijaitsee saaristomeren eteläosassa

Utö on Suomen eteläisin asuttu piste. Saarelle on matkaa Turusta 88, Hangosta 90 ja Maarianhaminasta 88 kilometriä. Utö sijaitsee kaukana, mutta kun asiaa tarkemmin miettii: aivan keskellä kaikkea.

Utö ei ole vain kesämatkakohde, vaan saarella voi majoittua ympäri vuoden mökeissä ja hotellissa alkukeväästä pitkälle syksyyn. Utön merihotellia, Utö Havshotellia, kaksi vuotta sitten pyörittämään alkaneet yrittäjät tekevät määrätietoisesti sen eteen työtä, että Utö alettaisiin löytää myös kesäsesongin ulkopuolella.