Avoimet työpaikat

TYÖTTÖMYYSKASSANHOITAJAA

Nykyisen toimenhaltijan siirtyessä organisaatiossamme uusiin tehtäviin, Suomen Merimies-Unionin Työttömyyskassassa on haettavana työttömyyskassanhoitajan vakituinen toimi. Työttömyyskassamme sulautuu vuoden 2011 alusta kuljetusalalla toimivaksi kassaksi, jonka piiriin kuuluu n. 50 000 palkansaajaa. Työttömyyskassanhoitajan tehtävänä on hoitaa kassan päivittäistä maksuliikennettä ja osallistua eri etuuksia koskevien päätösten valmisteluun ja maksatukseen. Kassanhoitaja valmistelee myös erilaisia selvityksiä kassan toiminnasta. Hän osallistuu monipuolisesti kassan jäsenten opastukseen kassan myöntämiin etuuksiin liittyvissä kysymyksissä.

Toimen menestyksellinen hoitaminen edellyttää riittävää suomalaisen ansioturvan, sosiaalivakuutuksen ja taloushallinnon tuntemusta sekä molempien kotimaisten kielten suullista ja kirjallista hallintaa. Soveltuvan koulutuksen lisäksi aiempi kokemus työttömyyskassatyöstä, ja muuhun sosiaalivakuutusmaksatukseen osallistumisesta luetaan hakijalle eduksi. Toimen palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät sovellettavan työehtosopimuksen ja työohjesäännön perusteella. Tehtävään voi esittää myös oman palkkatoivomuksen. Toimi on vastaanotettavissa 3.5.2010 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Suomen Merimies-Unionin Työttömyyskassalle osoitetut hakemukset tulee toimittaa 15.4.2010 mennessä osoitteeseen Siltasaarenkatu 3 – 5, 00530 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen: mikko.tuominen(at)smu.fi.

Lisätietoja:
Mikko Tuominen
kassanjohtaja
gsm 0400-422 379
mikko.tuominen(at)smu.fi


HAEMME KAHTA ETUUSKÄSITTELIJÄÄ

Suomen Merimies-Unionin Työttömyyskassa hakee kahta etuuskäsittelijää äitiysloman sijaiseksi. Etuuskäsittelijän tehtäviin kuuluvat päiväraha- ja muita etuuksia koskevien hakemusten käsittelyyn liittyvät valmistelu- ja selvitystyöt, päätöksien antaminen, etuuksien maksatus ja muu asiakaspalvelu.

Hakijoilta edellytetään tehtävään sopivaa työkokemusta ja koulutusta. Kokemus TYTTI-maksatusjärjestelmän käyttämisestä on erityisen suotavaa.Toimen palkkaus ja muut työsuhteen ehdot määräytyvät työttömyyskassan henkilöstöön sovellettavan työohjesäännön perusteella.

Sijaisuus on vastaanotettavissa heti tai sopimuksen mukaan. Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaa kassanjohtaja Mikko Tuominen puh. 0400 422379.


Toimita vapaamuotoiset hakemukset työttömyyskassaan 15.4.2010 mennessä osoitteella:


Suomen Merimies-Unionin Työttömyyskassa
Siltasaarenkatu 3–5
00530 Helsinki

tai sähköpostitse mikko.tuominen(at)smu.fi.

 


Suomen
Merimies-Unionin Työttömyyskassa

>>hakee ETUUSKÄSITTELIJÖITÄ...

©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy