Viihdeammattilaiset visiitillä hansakaupungissa
Laivan Viihdeammattilaiset päättivät tällä kertaa pitää syyskokouksensa uudenlaisessa paikassa, joten kokousmatka suunnattiin Latvian pääkaupunkiin Riikaan.
”Matkalle sekä kokoukseen lähti pieni, mutta sitäkin innokkaampi kahdeksan hengen ryhmä", kertoi osaston sihteeri Nina Peltola syysreissusta.
Torstaiaamupäivästä osallistujat kokoontuivat Helsinki-Vantaan lentokentälle ja jo vajaan tunnin lennon jälkeen he olivat Latviassa.
”Kentällä meitä oli vastassa pikkubussi, johon olisi hyvin mahtunut vielä toinen mokoma iloisia laivan viihdeammattilaisia”.
Yöpyminen oli keskeisellä paikalla sijaitsevassa hotelli Rigassa, josta oli myös lyhyt matka Riikan vanhankaupungin nähtävyyksiin.
Osastolle uusi hallitus
Reissun virallisessa osuudessa, eli syyskokouksessa, valittiin osastolle hallitus seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi, lisäksi pohdittiin tulevia tapahtumia.
Hallituksen kokoonpanoon tuli muutamia muutoksia: edeltävä puheenjohtaja
Mikael Ahlfors lähti haistelemaan uusia tuulia ja ryhtyi maakravuksi sekä yrittäjäksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin
Kalle Peltola.
Haluamme kiittää Mikkeä hyvästä puheenjohtajakaudesta ja toivottaa hänelle paljon onnea uuteen työhön!
Tervetuloa mukaan!
Toivomme saavamme lisää aktiivisia jäseniä joukkomme. Jos kuulut Merimies-Unioniin ja tietenkin Laivan Viihdeammattilaisten osastoon ja haluat saada tietoa kokouksista ja tapahtumista, niin lähetä mailiosoitteesi Ninalle: nina(at)kpvproduction.fi, jolloin saat varmasti kaikki kutsut itsellesi.
Kaikista tapahtumista ja kokouksista ilmoitetaan merimieslehdessä sekä näillä kotisivuilla.
Teksti ja kuvat: Nina Peltola