13.3.2008


Kevätkokous ja virkistyspäivä 13.3.2008


Kevät teki jo tuloaan ja oli aika kokoontua virallisen kevätkokouksen merkeissä. Samalla vietimme virkistyspäivää, jonne olivat kaikki jäsenet, entiset ja nykyiset tervetulleita avecin kera. Onhan se aina kiva päästä irti arjesta ja nauttia hyvästä seurasta ja tehdä jotain muuta kuin normaaleja arkiaskareita.

Paikkana oli meille jo niin tuttu ja turvallinen Vammalan hotelli Ellivuori.

Päivällä pari rohkeaa meistä oli uskaltautunut jopa rinteeseen sukset/lauta jalassa. Hieman taisi olla märemmän puoleinen tuo mäki, mutta ehjinä molemmat sieltä alas tulivat.

Ensin pidimme virallisen osuuden ns. pois alta. Kokouksessa käsittelimme viralliset kevätkokous asiat ja mm. päätimme tulevan loppukevään ja kesän tapahtumista.

Jollette vielä ole huomanneet ilmoitusta esim. kesäkuun Bon Jovin -keikasta, johon on lippuja tarjolla erittäin edulliseen hintaan, niin nyt muistutan teille, että Merimies-lehteä ja meidän sivustoja kannattaa lukaista aina silloin tällöin.


Toukokuussa järjestetään Karting-tilaisuus. Kesällä muutamiin tapahtumiin jäsenet saavat alennusta lippujen hinnasta. Lisää tietoa kaikista tapahtumista saatavissa myöhemmin lähempänä ajankohtaa.

(Samalla myös päätimme syyskokouksen ajankohdan ja paikan.)

Kokouksen pöytäkirja on liitettynä tähän juttuun, jotta kiinnostuneet voivat katsoa mitä me siellä kokouksissa oikein teemme.

Kun virallinen kokousosuus oli ohitse, oli mahdollisuus saunomiseen ja uimiseen. Saunomisen jälkeen olikin jo ruokailunaika. Ruokailun lomassa meitä ensin viihdytti ”omat eläkeläisemme” heidän Jazz-bändin tahdeilla. Heidän koko meininkinsä oli todella iloista ja mukaansa tempaavaa. Hyvä meidän entiset jäsenet!

Hieman myöhemmin oli aika aloittaa varsinaiset tanssit. Tähtiartistina oli Saija Tuupanen ja hänen Tornados-orkesterinsa. Vaikka meidän ryhmärämän lisäksi paikalla ei ollut kuin kourallinen hotellin muita asukkaita, eli huomattavasti vähemmän yleisöä kuin Saijan keikoilla yleensä, saatiin tanssit aikaiseksi. Vähäisestä yleisömäärästä huolimatta veti Saija ja Tornados keikan läpi iloisesti, tunteella ja aivan loistavalla meiningillä.

Suuri kiitos Saijalle ja hänen bändilleen!

Näin taas saatiin yksi mukava päivä päätökseen. Nyt vain odottelemme seuraavia tapahtumia, joita meidän aivan loistavan mahtava osasto saa aikaiseksi. Hyvää kevään odotusta kaikille!


Nina Salminen

Sihteeri

Laivan viihdeammattilaiset RY



Kevätkokous pöytäkirja

Saija Tuuppanen ja Tornados

Jazzbändi
 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy