Mitä teemme? Keitä olemme?

Matkailu- ja Huolinta-alan osasto (010)


Yli 20-vuotiaan Matkailu- ja Huolinta-alan osaston kotipaikka on Turku, mutta valtakunnallisen osaston jäsenet ovat kotoisin eri puolilta Suomea. Osastoon kuuluu lähes kaksisataa jäsentä, jotka työskentelevät maissa moninaisissa laivan lastaukseen liittyvissä tehtävissä, kuten matkavarauksessa, lähtöselvityksessä, lipunmyynnissä ja laskutuksessa.

Osastomme järjestää joka vuosi sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset sekä tarvittaessa muita kokouksia. Toivomme runsasta osanottoa näihin kokouksiin, joissa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa osaston asioihin: hallitus valitaan esimerkiksi joka toinen vuosi syyskokouksessa.

Kokouksiin pyydetään usein myös Merimies-Unionin edustaja kertomaan ajankohtaisista asioista. Kokoukset pidetään aina jossakin viihtyisässä paikassa ja virallisen osuuden päätteeksi nautitaan herkullista ruokaa sekä juomaa. Monenlaista puhetta piisaa ja usein keskustelu rönsyileekin aiheesta toiseen. Toisinaan illallista siivittää myös hyvä viihdetaiteilija.


Jäsenille kursseja, tilaisuuksia ja alennuksia

Autamme ja neuvomme jäseniämme erilaisissa työhön liittyvissä kysymyksissä, kuten työehtosopimuksen tulkinnassa, lomaehtojen määräytymisessä sekä loma-aikojen kertymisessä. Lisäksi järjestämme kursseja ajankohtaisista aiheista. Viimeksi perehdyimme vuosilomaan.

Tarjoamme jäsenillemme myös erilaisia vapaa-ajan virkistäytymismahdollisuuksia Turussa, Tampereella, Helsingissä ja Maarianhaminassa. Kunkin paikkakunnan jäsenet suunnittelevat itse erilaisia tapahtumia. Toisinaan on käyty teatterissa tai vaikkapa keilaradalla kisailemassa. Kevät- ja syyskaudella on mahdollisuus ostaa alennettuja elokuvalippuja neljä kappaletta jäsentä kohti.



 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy