Tämäkin vuosi alkaa olla lopuillaan, joulu tekee tuloaan ja on aika valmistautua viettämään rauhaisaa Joulua sekä valmistautua tulevaan vuoteen.
Unionin ammattiosastot, Merimies-Unioni, MEPA, Merimieseläkekassa ja Vakuutusyhtiö Turva järjestivät yhteistyössä merenkulkijoille ja heidän perheilleen Country-henkisen kevättapahtuman Messilässä. Tapahtuma sai kaikilta osallistujilta paljon kiitosta.
Vuonna 2012 on tarkoitus jatkaa samankaltaista yhteistyötä ja järjestää elokuussa Unionin jäsenille ja heidän perheilleen tapahtuma jonka teemana on 60-luku.
Haastavia neuvotteluita
Tämä, kuten edellisetkin vuodet, oli haasteellinen merenkulun ja jäsenistön kannalta. Sekamiehityksestä käytiin kiivasta keskustelua valtuustossa, hallituksessa ja kentällä. Suomi oli Euroopassa viimeinen maa, jossa sekamiehitys on otettu käyttöön. Suomalaisille merenkulkijoille nämä vaikeat päätökset toivat noin 300 uutta työpaikkaa mukaan lukien päällystöliitot. Laivat säilyivät Suomen lipun alla ja niillä jo olemassa olevat suomalaiset merenkulkijat säilyttivät työnsä merimiesammatissa.
Työehtosopimuksista käyty neuvottelukierros oli myös erikoinen verrattuna aiempiin kierroksiin, koska raamisopimuksen mukainen sopimus oli saatava koko merenkulun sektorille. Omat haasteensa toi liikenneministeriön säästötavoitteet, jotka olisivat kohdistuneet matkustaja-aluksille maksettaviin tukiin ja näin myös suoraan kohdistettu matkustajavarustamoiden miehistökustannuksiin. Säästötavoitteiden tultua tietoon, matkustajavarustamot ilmoittivat heti, että jos kauppa-alustukeen kosketaan eurollakin, niin matkustajalaivat liputetaan ulos. Vuoden lopulla uhka poistui ja säästöjen uudelleenkohdistamiseksi perustettiin työryhmä, joka käsittelee tavoitellut säästöt ja niiden kohdistamisen vielä 2012 kevään aikana.
Etelä-Suomen osaston hallitus toivottaa jäsenilleen ja kaikille merenkulkijoille
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Rauno Mutka
puheenjohtaja