|
|
Hallitus koolla
Ammattiosasto toimii – Etelä-Suomen osaston hallitus koolla Ammattiosastojen sääntömääräisiä kokouksia ovat kevät- ja syyskokoukset, joihin osaston kaikkien jäsenten on mahdollisuus osallistua. Kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja jokaisella jäsenellä on mahdollisuus nostaa esiin haluamiaan aiheita aina oman työpaikan asioista varustamon yleiseen tilanteeseen. Ammattiosaston kokouksissa ideoidaan myös yhteistä toimintaa. Kokouksissa on mahdollisuus kuulla ennen kaikkea ajankohtaisia tilannekatsauksia niin työpaikoilta kuin Merimies-Unionista.
Tarvittaessa voidaan järjestetään myös kokouksia työehtosopimusasioista, valintakokouksia Merimies-Unionin edustajakokoukseen ja muista ajankohtaisista esille tulevista asioista.
Ammattiosaston hallitus koostuu ammattiosaston jäsenistä, jotka valitaan joka toinen vuosi. Hallitukseen valitaan sekä varsinaiset että varajäsenet sekä puheenjohtaja. Hallitus hoitaa osaston asioita ja suunnittelee tulevaa toimintaa sekä pohtii tarkemmin haastavia kysymyksiä.
Mistä hallitus keskustelee? Etelä-Suomen osaston hallitus kokoontui 25.8.2008 omalla Katajanokan toimistollaan. Kokouksen alussa Etelä-Suomen osaston puheenjohtaja Rauno Mutka kertoi hallitukselle terveiset Merimies-Unionin hallituksen kokouksesta. Etelä-Suomen osastosta hallituksessa on mukana kolme jäsentä: Leif Drockila ja Rauno Mutka sekä valtuuston puheenjohtaja Markku Knuutinen, jolla on myös puhe- ja läsnäolo-oikeus Unionin hallituksen kokouksissa.
Etelä-Suomen osaston hallituksen muut jäsenet kuulivat Merimies-Unionin hallituksen jäseniltä, mitä tuoreita asioita Unionissa on tällä hetkellä ”asialistalla”. Tämän jälkeen osaston hallitus keskusteli tarkemmin eräästä EU-komission ehdotuksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista. Tämän lisäksi pohdintaa herätti työehtosopimusasioista sairasajan palkka. Tämän lisäksi hallitus toi esiin muita työehtosopimuksia koskevia asioita ja uusia ideoita heiteltiin ilmaan myös osaston ja Merimies-Unionin tulevaksi toiminnaksi.
Etelä-Suomen hallituksen kokouksessa hyväksyttiin osastoon saapuneet uudet jäsenet, joita oli kaiken kaikkiaan 30. Osastossa on yhteensä noin 2300.
Tutustu tarkemmin ammattiosaston toimintaan
Toimintasalkku
Ammmattiosaston hallituksen tehtävät
|
 Puheenjohtaja Rauno Mutka kertoi terveisiä Merimies-Unionin hallituksen kokouksesta. |
 Työehtosopimuksen tulkinta herätti keskustelua. |
|
 Jori Mikkola vieressään Heikki Viitala. |  Markku Knuutinen, Anita Latvela ja Leif Drockila. |  Takana Matti Rasa selostaa ja Rauno Mutka, Mari Ikonen ja Anita Latvela kuuntelevat. |
 Heikki Viitala ja Timo Nerman. |  AKT-vastaava Tapio Nurminen suunnittelutyössä. |  |
 Taloudenhoitaja Eija Autiolla on vuosien kokemus Etelä-Suomen osaston talousasioiden hoidosta. |  Etelä-Suomen osaston oma toimisto sijaitsee Katajanokalla osoitteessa Linnankatu 13, 00160 Helsinki. |  |
|
|