Kalakilpailu Narvilla 8.3.2008

Sää oikkuili kunnolla, jää oli hermostuttavan ohutta, mutta pilkkijöitä löytyi. Vaikka laki ei ole vielä voimassa, meillä oli kolmet NASKALIT mukana – kaikki pärjäsivät hyvin myös kilpailussa.


Voittaja tuli rantapuskista, Aune Haapanen, voitti niin naisten kuin yleisen sarjan. Onneksi merimies-kalamies ei ole kade. Kisan jälkeen grillimakkarat maistuivat ja keittiön kiusaukset olivat loistavia.

Kiitos järjestäjille, keittiölle ja kaikille osallistujille.
Ensi vuonna uusiksi!



Tuleekohan sieltä mitään?
Jo yksi tähän mennessä?
Riemu, vapaus ja hohtavan valkoinen talvisää!
Pilkin lomassa kuulumisten vaihto käy sujuvasti.
- Mutta olettekos koskaan nähneet vastaavia jääpuikkoja?
Ei auta kuin odotella, sillä maltti on pilkissä valttia.
Lopulta viimeisetkin rantautuvat jäältä maihin. Mieli on levollinen ja päivän saalis naurattaa.
Meripesä-mökin lämpöön on kokoonnuttu yhteen ja sulatellaan varpaita.
Päivän päätteeksi monitoimimies Markku Auvinen onnittelee Aune Haapasta, kalakilpailun voittajaa.
 
©  Suomen Merimies-Unioni SMU ry, John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki, Puh. +358 (0)9 615 2020, Fax: +358 (0)9 615 20 227- Tekninen toteutus Optinet Oy