1. Jäseneltä peritään palkanmaksukausittain palkanmaksupäivänä Unionin valtuuston syyskokouksen vahvistama varsinainen jäsenmaksu, joka saa olla korkeintaan kaksi (2) prosenttia jäsenen kokonaispalkasta tai hänen saamastaan työttömyysturvaetuudesta. Jäsenmaksun perinnän yhteydessä peritään ja pidätetään lisäksi jäsenmaksu Suomen Merimies-Unionin työttömyyskassalle.
2. Ylimääräisen jäsenmaksun perimisestä ja sen suuruudesta päättää Unionin valtuusto. Unionin hallitus voi päättää periä ylimääräisen jäsenmaksun, jos Unionin taloudellinen asema on heikentynyt työtaistelutoimenpiteiden johdosta. Unionin hallituksen päättämä ylimääräinen jäsenmaksu voi olla kalenterivuoden aikana korkeintaan yhtä suuri kuin varsinainen jäsenmaksu kolmen (3) kuukauden aikana.
3. Jäsen on vapautettu näihin sääntöihin perustuvista maksuista, jos hänellä ei ole ansiotuloja sen vuoksi,
1) että hän suorittaa asevelvollisuuttaan,
2) että hän on työkyvytön sairauden tai tapaturman takia,
3) että hän on äitiys-, isyys- tai vanhempainlomalla taikka hoitovapaalla,
4) että hän on opintovapaalla tai
5) että hän opiskelee 2 §:n tarkoittamalle alalle.
Hallitus voi vapauttaa jäsenmaksuista myös muusta vastaavasta syystä ilman ansiotuloja olevan jäsenen.
4. Jäsen vapautuu näiden sääntöjen mukaisista jäsenmaksuista siirtyessään pysyvästi eläkkeelle, edellyttäen ettei hänellä ole ansiotuloa.
5. Jäsenmaksuvapauden saamisen edellytyksenä on, että jäsen esittää selvityksen jäsenmaksuvapauden perusteesta. Jäsen on muutoinkin velvollinen tarvittaessa esittämään selvityksen ansiotuloistaan.
6. Jäsenmaksut peritään Unionin hallituksen erikseen päättämällä tavalla.
7. Toimintansa tukemiseksi osasto voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja sekä panna toimeen asianomaisella luvalla arpajaisia ja rahankeräyksiä. Osasto voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.