1. Muutoksia tai lisäyksiä näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan osaston kokouksen päätöksellä. Muutos- tai lisäysehdotus hyväksytään, jos sitä kannattaa vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä. Sääntöjen muuttamiselle on saatava Unionin hallituksen hyväksyntä.
2. Ehdotuksia sääntöjen muuttamiseksi on oikeutettu tekemään hallitus ja jokainen jäsen. Mikäli jäsen haluaa saattaa osaston kokouksen käsiteltäväksi sääntöjen muuttamista koskevan asian, hänen on jätettävä tätä koskeva aloite kirjallisena hallitukselle niin hyvissä ajoin ennen osaston kokousta, että hallitus voi antaa asiasta lausuntonsa.