Haravat heiluivat ja sahat soivat Meriluodon mökillä! Länsi-Suomen osasto järjesti sunnuntaina 18. toukokuuta Meriluodon mökillä siivoustalkoot, joissa oli mukana niin Unionin jäseniä kuin merieläkeläisiäkin, mikä todistaa hyvin eri-ikäpolvien kiinnostuksen yhteisten asioiden hoitoon – tällä kertaa mökin kuntoon laittoon.
Meriluodon mökki sijaitsee nimensä mukaisesti luonnonkauniilla paikalla merenlahden poukamassa. Laiturilta onkin ihana pulahtaa veteen vilvoittelemaan ja virkistymään tai sitten voi nauttia vain rantakallioista, ihailla luontoa. Rannassa asustaa myös joutsenperhe, joka tuli kiinnostuneena tutustumaan talkoolaisiin mielessään hyvät antimet ja herkkupalat.
Talkooväki teki haravoinnin lisäksi polttopuita ja asensi katolle lumiesteet tulevaa talvea varten, mutta myös mökin sisätilat tulivat putipuhtaiksi aina saunanlauteita myöten. Meriluodon mökki on erittäin suosittu lomanviettopaikka Unionin jäsenten keskuudessa. Kauniit maisemat ja sijainti tekevät mökistä helpon saapua. Vaasaan on vain 45 kilometriä, eli sieltä huristaa Meriluotoon puolesta tunnista vajaaseen tuntiin. Mökin käyttöaste on kesällä ”täydet sata” prosenttia, mutta talvella ehkä noin 60, eli talvella riittää tilaa hyvin kaikille mökkielämästä ja rentoutumisesta kiinnostuneille.
Meriluodon varustus on hyvätasoinen, eli se soveltuu vapaa-ajan viettoon niin kesä- kuin talviaikana. Unionin mökeillä lomaillessa on kohteliasta pitää hyvää huolta mökkien kunnosta ja yleisistä tiloista, jotta seuraava vierailija voi tuntea tulevansa puhtaaseen tupaan.
Meriluodon mökistä huolehtii säännöllisesti Länsi-Suomen osasto, joka järjestää mökillä esimerkiksi talkoita, joihin kaikki ovat tervetulleita. Erityiskiitos Meriluodon mökin kunnossapidosta Raunion Timolle, joka toimii ”talkkarina” silloin, kun työikäiset ovat töissä seilaamassa.
|